lauantai 21. helmikuuta 2015

MITTOJA JA TAVOITEHOUSUJA

Varoitus: postaus sisältää paljasta pintaa ja liian pieniä farkkushortseja.
DSC_0022
Heti blogin alkuun ajattelin käydä vähän tavoitteita sekä - hui - niitä mittoja. Blogin nimi varmaan aika hyvin kertookin, että tavoitteena on päästä niin sanottuun "kesäkuntoon". Jos nyt hieman ajatellaan  pidemmälle, tavoitteena ois kesäkunnon sekä terveellisten elämäntapojen ylläpitäminen läpi kesän helteiden jälkeen myös syksyn pimeinä iltoina ja ensi helmikuun paukkupakkasilla (joita ei näköjään tänä vuonna tullut ollenkaan). 

Mittanauhaa en tällä hetkellä omista, mutta enköhän sellaisen jokin päivä saa aikaiseksi jostain isommasta kaupasta noutaa. Täytyy varmaan merkata kroppaan mustekynällä viivoja että tietää aina mitata samasta kohtaa, heh! 

"Mittana" mulla tässä projektissa toimivat etualalla vaatteet, peili, mittanauha sekä valokuvat. Vaikka vaa'an omistankin, en aio sen numeroita sen tarkempaa tuijotella, vaikka niitä saatankin täälläkin välillä mainita. Haluan kroppaan ensisijaisesti kiinteyttä ja mahdollisesti hieman lihastakin, joten uskon näiden mittareitten olevan mulle ne parhaat. 

Alla olevissa kuvissa näkyvät mun tavoitehousut, joista huomaa että erityisesti maha on ongelma turvotuksineen ja pömppiksineen. Toivottavasti viimeiset kuvat tän kokoisen masun kanssa! Jalat sain jotenkin mystisesti näyttämään jopa ihan hoikilta, vaikka todellisuudessa niistäkin hieman ylimääräistä löytyy. Täytyykin pyytää kamua ottamaan kuva koko vartalosta, niin saadaan kokonaiskuva että miltä mä näytän tän kolme kuukautisen alussa! 

Olen 158-160 cm pitkä, jos mulle ei jotain kahdenkympin mystistä kasvupyrähdystä oo viime vuoden aikana tapahtunut! 

tavoitehousut
Tavoitehousut nro 1. 

Mä todella rakastuin näihin housuihin löytäessäni ne Pull & Bear'in alennusmyynneistä juuri ennen paluuta lomamatkalta tän viikon alussa. Valitettavasti kyseiset housut ei mun jalkaan mee millään,
mut ehkä kesällä! Ois aivan ihana pukea nä päälle heinäkuun Ruisrockiin.
Housut on tosiaan kokoa 32. 
tavoitehousut3
Tavoitehousut 2.
Hei mut nähän menee päälle, miten ne voi olla tavoitehousut? Nokun nä ei mene päälle silleen että kehtais ulkona liikkua. Tai edes kotona yksin kun joka suunnasta puristaa. Tavoite oliskin saada nä shortsit näyttämään hyvältä. Eli ei sivuun puristuneita makkaroita näiden housujen kanssa kiitos! 
Koko 34. 
tavoitehousut2
Tavoitehousut 3. 
 Viimeiset tavoitehousut on mustat venyvät pillifarkut, joissa ongelmaksi muodostui reidet; siitä ylöspäin housut eivät sitten oikein enää nousseetkaan. Kangas on todella mukavaa ja pehmeää, joten toivon todella et saan nä vielä tulevaisuudessa vedettyä jalkaani! 


Näistä housuista tullaan kuulemaan vielä! Toivottavasti positiivisissa merkeissä. Seuraavassa postauksessa kirjoittelenkin sitten vain ruokailusta ja tavoitteista sen suhteen. 

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Kivaa löytää joku suunnilleen samanpituinen, vaikka painonpudotustavoitteissa me taidetaan kahlata eri kategorioissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että oot eksynyt tänne, oonkin sun blogias seuraillut jo pidemmän aikaa! Vaikka painonpudotustavoite onkin ehkä eri, niin eiköhän molemmilla oo aika samat tavoitteet; terveelliset ruokailutottumukset ja liikunnan sisällyttäminen elämään - sekä samalla niiden kilojen karistus! :)

      Poista
    2. Ohoh, huomasin vasta nyt! :D Kiva, kun luet blogiani! Se on muuten jännä kuinka muiden (tuntemattomien) menestys ilahduttaa itseäkin ja saa tsemppaamaan eteenpäin huonoinakin päivinä. :)

      Poista
    3. Jep niin on! Ehkä siitä tulee vähän sellainen "muutkin pystyy niin kyllä mäkin" - ajatus!

      Poista
  2. Ihana nähdä, etten ole ainoa, joka kamppailee housujen kanssa! Hurjasti tsemppiä matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Toivottavasti muutaman kuukauden jälkeen en enää näiden kanssa tappele :) Kiitos!

      Poista
  3. Moikka, saanko udella paljonko painat tai mikä on bmi:si? Näytät niin hoikalta mutta housujen koot kummastuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mittoja & Muutoksia - välilehdeltä (kolmio jossa shortsimuutoskuva oikeassa yläkulmassa) löytyy mittoja, sekä entisiä ja nykyisiä. Tällä hetkellä painan noin 56 kiloa, paino muutaman päivän takaa. BMI:tä en olekaan aiemmin seuraillut, mutta nyt netin laskurin mukaan 22.24. Pituutta mulla on noin 158-159 cm, ei oo lukion ekojen luokkien jälkeen missään virallisesti mittailtu, mutta tosiaan tuskin pituus on hirveästi muuttunut, maksimissaan varmaan sentin johonkin suuntaan:D

      Housujen koot tietty riippuu aina tosi paljon mallista, merkistä ja vartalonmuodostakin, ehkäpä nä on pientä/isoa mallia!

      Poista